Olen ollut aika karsea vaatimaan itseltäni asioita. Olen kova tyttö ollut tekemään to-do-listoja ja pysähtymään tai huokaisemaan aina, kun kaikki tehtävät listalta oli viivattu yli. Listat olivat alkuun ihan ”normaaleja”, eli töissä muistamiseen tarkoitettu check-lista tyyppinen apuväline. Minulla se muodostui lopussa jo lähinnä itseni ”orjapiiskurointiin” ja listan asiat eivät olleet edes kohtuullisia toteuttaa siinä ajassa, kuin itseltäni niitä odotin. Mutta pidinhän itseäni ”yli-ihmisenä” suorittamiseen, niin eihän se ollut edes paha! 😀 Kaikki asiat olivat minusta aina vain ratkaistavissa ja kaikki ongelmat vain hidasteita. Kunnes minulle tuli vastaan asia, jota en vaan kyennyt ratkaisemaan! Se, että tällainen luupää pystyi nöyrtymään itselleen, otti hetken aikaa.

Kuvitelkaa, kuinka suuret luulot ihmisellä on oltava omista kyvyistään ja itsestään, jos kuvittelee, että kaiken hän kykenee aina ratkaisemaan? Tykkään edelleen sanonnasta: ”Tyhmä saa olla, muttei ylpeä”! Väitän, että oma todellisuuden taju alkoi olla tässä kohtaa jo vähintään hämärä! Minunkin oli nöyrryttävä ennen pitkää, kun kohtasin ongelman elämässäni, jota en voinut ratkaista. Ja hyväksyttävä se, rimpuilin kyllä kaikin voimin vastaan ja ennen tuota asian oikeasti hyväksymistä en ollut täysin nöyrtynyt itselleni.

Kaikki nämä asiat kulkevat itselleni omassa käyttäytymisessäni niin jotenkin käsi kädessä, että on vaikea erottaa, niitä aina puheessa keskenään. Se kuinka kohtelin itseäni ennen, kuinka ajattelin itsestäni sekä mitä vaadin itseltäni oli täysin kohtuutonta. Tiesin monesti, että laiminlyön itseäni, mutta luulin todella kohtelevani ja olevani läheisille vain hyvä! Mutta kyllä ajatus siitä, että on rakastettava, kunnioitettava ja arvostettava itseään ensin, ennen kun kykenee antamaan rakkautta ja huolenpitoa läheisilleen pitää paikkansa. Kun olen vaatinut itseltäni paljon, niin olen myös samalla vaatinut läheisiltänikin!

Armollisuus itseään kohtaan on todellakin harjoiteltava. Tottakai, asiat mitkä on tänään pakko hoitaa, niin on hoidettava ja vastuu kannettava, mutta kaikkea ja koko elämää ei tarvitse tänään ratkaista ja pitää kuunnella omaa jaksamista sekä omia tarpeitaan tänäpäivänä. Jos olen väsynyt, niin voin levähtää, kukaan muu ei minulta oikeasti vaadi ylisuorittamista! Itse tarkkailen tänäpäivänä, että en tekisi enää asioita ”hampaat irvessä”, silloin yleensä olen mennyt jo itseni kanssa metsään. Tämä sama myöskin pätee omaan kommunikointiin ja tunteiden tuntemiseen sekä virheisiin elämässä. En enää halua soimata itseäni eilisen virheistä. En enää halua soimata itseäni, kuinka minun olisi pitänyt toimia toisin tilanteissa aiemmin, sillä olen niissä aiemmin toiminut sen päivän ymmärryksen ja ajatusmaailmani mukaisesti ja minäkin olen inhimillinen ihminen. En enää halua ruoskia itseäni ”vääristä” tunteista, sillä kaikki tunteeni ovat oikein. En enää yritä kontrolloida kaikessa itseäni, vaan haluan suhtautua itseäni kohtaan tänään lempeydellä. Nämä kaikki aiemmat sopivat myös ajatteluun läheisiämme kohtaan, meidän on heitä kohtaan myös oltava armollisia, hyväksyttävä heidät sellaisina, kuin he ovat sekä lopetettava heidän tekemisiensä kontrollointi. Hekin ovat vain inhimillisiä ihmisiä! Anna tänään itselleni ja läheisilleni anteeksi virheet. Eilinen on mennyt, sitä ei voi muuttaa. Tänään voin tehdä asiat toisin ja jokainen aamu on meille uusi mahdollisuus!

Olen tänäpäivänä arvokas ihminen ja elämäni tärkein ihminen itselleni. Kun minä voin hyvin, niin minun poikani voi hyvin! Tänään en katso muita enää ylös- tai alaspäin, vaan olen samalla viivalla muiden kanssa! 🙂

-Rya