Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Itsetutkiskelun matkalla

Kategoria: Yleinen Page 2 of 4

Apuna itsetutkiskelun matkallani

Itselleni reilu vuosi sitten matka alkoi käytännön oman toimintani muuttamisella. Kielsin itseltäni itselleni haitallisten, lähinnä mieleni pyörittämiseen vaikuttavat toimintamallit. Matkani jatkuessa vasta itseni toiminnan vaikuttamiseen, niin kaikki syveni, kun ryhdyin käymään elämääni läpi ja tutustuin tunnelukkoihini (laitan loppuun linkin tunnelukko-testiin). Huomasin, kuinka paljon tunnelukkoni ohjasivat elämässäni minun toimintaani. Olin aina pitänyt itseäni hirmuisen rohkeana ja tajusinkin yhtäkkiä, kuinka pelkuri olinkin ollut koko elämäni ajan. Lähdin kuuntelemaan testin jälkeen äänikirjana Tunne Tunnelukkosi, joka avasi enemmän itseäni itselleni ja koko ajan kuunneltua tunnistin itseäni esimerkeistä. Omiin tunnelukkoihini tutustuminen antoi minulle syvällisempää itsetutkiskelu pohjaa itseeni ja  myös omiin ihmissuhteisiini. Sen avulla itse sain käännettyä muutoksen lähtemään lopullisesti vain itseeni sisältä käsin.

Tässä itsetutkiskelun matkalla myös suuren suuri apu on minulle ollut vertaistuki ja viikottainen pysähtyminen samassa elämän tilanteessa olevien kanssa muutoksen äärelle. Näin olen päässyt jakamaan omat havainnot ja kokemukset itsestäni sekä olen päässyt harjoittelemaan turvallisessa ympäristössä puhumista omista tunteista. Näin olen myös saanut uskallusta ja itseluottamusta tuoda tunteista avoimesti puhumisen ja niiden näyttämisen ihmissuhteisiini. Joka on tietenkin alkuun myös läheisilleni ollut jännittävää ja uutta, niin myös tottakai reaktiotkin sen mukaisia, mikä on ihan ymmärrettävää. Mutta ajan kanssa varmasti avoimuudella ja oikeasta rehellisestä tunteista puhumisella lähimmät ihmissuhteenikin syventyvät ja lähentyvät.

Meditaatioharjoitukset rauhoittumiseen ja mielen tyhjentymiseen ovat olleet apu päivinä, jolloin oma vointini ei ole ollut aivan parhaimmillaan ja mielessä on arkiset murheet paljon pyörineet. Kun olen saanut lapsen nukkumaan ja oman hetken, niin olen saattanut laittaa kaiuttimesta 10 minuutin meditaatio harjoituksen kuulumaan, jonka tarkoituksena on ollut hiljentyä oman kehon äärelle ja rentoutumaan sekä tyhjentämään kovalevyni kaikesta muusta hetkeksi. Saunan lämmössä olen maannut lauteilla ja keskittynyt kuuntelemaan omaa hengitystä ja tuntemaan vuorotellen kehossani jokaisen kehoni osan. Tämän jälkeen olo on ollut itseni kanssa todella mainio ja rentoutuneen raukea. Meditaatioharjoituksia suosittelen jokaiselle lämpimästi rentoutumiseen ja itsetutkiskelun avuksi.

Kirjallisuus joka minulle on ollut reilun vuoden aikana käytössä:

Tunnelukko-testi

Tunne Lukkosi & Murra Tunnelukkosi kirjat, kirjailija Kimmo Takanen

Inhimillisä Kohtaamisia – Maaret Kallio

Sekä paljon muita kirjoituksia, kirjallisuutta & ihmisten kanssa käytyjä keskusteluja. Itselläni on käytössä Bookbeat ja nämä kirjat löytyvät sieltä myös äänikirjoina. Minulle on helpompaa ollut arjessani kuunnella liikkuessani napit korvilla kirjoja tai autolla ajaessa, normaali lukemiseen sijaan. Arjessani illalla pysähtyminen on ollut sitä, että nukahdan, niin tämä on ollut minulle parhaiten toimiva keino. Jokainen löytää omansa. Mutta tänäpäivänä kirjojen lukeminenkin on tehty helpoksi, vaikkei lukutoukka olisikaan.

Pysähtyminen ja itseni kuunteleminen elämäni viimeisen vuoden aikana ei ole ollut todellakaan helppoa ja paljon on kipuilua ollut sekä myös suruakin. Mutta uskon, että rohkeudesta lähteä itsensä tutkiskelun matkalle ja tehdä muutoksia elämässä tuovat minulle eteeni ennen pitkään hyvinkin paljon hyvää ja nimenomaan onnellisuutta.

”Elä ja anna toisen elää.” & ”Rohkeutta muuttaa, mitä voin.”!

-Rya

Rehellisyys itselleen

Elämässämme suurimpia valehtelijoita olemme jokainen itse itsellemme. Sanavarastomme ”Sitku” ja ”Mutku” ovat suurimmat vihollisemme itsellemme. Itseemme rehellinen kohtaaminen ei ole helppoa, nähdä ja hyväksyä itsensä kaikkine vikoineen ja virheineen. Ilman, että näitä virheitä ja vikoja ryhtyy itseään vastaan käyttämään. Kun pystyy hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, niin on helpompi olla itsensä ja myös muiden kanssa. Omat heikkoudet kääntyvätkin itselleen vahvuudeksi ja toisinpäin. Esimerkiksi olet hyvä työssäsi ja kova tekemään töitä, niin huomaatkin, kuinka työstä onkin sinulle tullut taakka ja vaaditkin itse ainoastaan itseltäsi kohtuuttomia siinä. Tai esimerkiksi olet olet ollut huono kuuntelemaan muita aiemmin ja huomaatkin, että oletkin kuuntelijana hyvä ja empaattinen. Se, että itsessään kykenee näkemään omat heikkoudet ja vahvuudet sekä tuntee itsensä, niin se ei todellakaan tapahdu hetkessä. Itseasiassa ihminen kehittyy ja oppii koko ajan. Matka on koko elämän mittainen ja kukaan ei tule koskaan täysin ”valmiiksi”. Mutta itselleen ja läheisilleen rehellisyys sekä avoimuus antaa valtavan tilan hengittää ja myös tulla hyväksytyksi ja rakastetuiksi juuri sellaisena kuin olemme.

On paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan pysähdy elämän aikana itseään pohtimaan. Joko he voivat elämänsä ajan kohtuu hyvin tai olo ei koskaan mene niin huonoksi itsensä kanssa, että tarvitsisi itselleen nöyrtyä ja pysähtyä pohtimaan, mitä pitäisi tehdä. Ilman rehellisyyttä itselleen ei voi ryhtyä muuttamaan asioita. Selittelyiden on jäätävä. Jokainen on varmasti kohdannut tupakoitsijan tai on itsellään kokemusta selittelystä: ”Pitäisi lopettaa, mutkun on stressaava tilanne töissä juuri nyt!” tai ”Lopetan, sitkun alkaa kesäloma.”. Sama voi olla esimerkiksi myös liikunnan aloittamisesta, herkuttelusta, alkoholin käytön lopettamisesta, pelikoneiden pelaamisesta, jne. Jokainen varmasti on havahtunut jonkun vieressä pohtimaan, että tuo se valehtelee sitten itselleen. Mutta suurin osa meitä valehtee monessa ihan arkisessakin asiassa.

Esimerkiksi puolison kanssa tulee riittaa ja korotan äätäni sekä isken muutaman ala-arvoisen lauseen. Päässäni pyörii ajatus, että kyllä hän loukkasi minua käytöksellään ja minulla oli ”oikeus” sanoa kovemmin sekä rumemmin tilanteessa. Nyt ollaan ”tasoissa”. Ei, ei minulla ollut oikeutta ja mieleni ryhtyi minulle selittelemään omaa käytöstäni, jotten kykene kohtaamaan omaa osuuttani riidassa ja ryhtyy kieltämään omaa osuuttani riidassa. Ja näin tulen toistamaan jatkossakin huonon käytösmallini seuraavan riidan yhteydessä, kun en kykene näkemään omassa toiminnassa vikaa tai ainakin saan seliteltyä eli valehdeltua sen itselleni oikeutetuksi tai ainakin vähintään mitättömämmäksi.

Sen sijaan, kun kykenen huomaamaan ja tunnistamaan omaa huonoa käytöstäni, niin kykenen myös tänäpäivänä pyytämään omaa käytöstäni anteeksi ja ristiriidat saadaan selvitettyä sekä puhuttua. Toki tämä vaatii ihmissuhteissa molemmin puolista peiliin katsomista ja itseensä menemistä, mutta omalta osaltani pyydän anteeksi ja hyväksyn sen, jos toinen ei siihen kykene. Se ei tee yhtään sen huonompaa tai parempaa ihmistä vatsapuolesta, mutta se oma tilanteen ja vastapuolen käyttäytymisen hyväksyminen auttaa itseäni pääsemään yli ristiriidasta, sillä itse en halua ”myrkyttää” mieltäni negatiivisissa tuntemuksissa enää. Kaikki negatiivisetkin tunteet on koettava ja käytävä läpi, mutta en halua jäädä niihin enää kiinni ja roikkumaan, vaan mennä eteenpäin.

Jokaisella on omat ”luurangot” kaapissaan ja menneisyys, useimmiten nämä meidän kipeimmät ja häpeällisimmät asiat eivät edes ole sen kummoisempia kuin useammalla muullakaan. Olemmehan jokainen inhimillisiä ihmisiä. Olen huomannut ja kokenut itsekkin, että meidän oma mielemme on pahin vastustajamme itsellemme ja usein meidän omat asiat saavat mielessämme pyörittämällä aivan liian suuret mittasuhteet. Ja siksi onkin tärkeää ja arvokasta, että kykenee puhumaan tunteistaan luottamuksella pois, eikä pidä niitä vain sisällään.

Pääsin kertomaan viime syksynä oman koko elämäni storyn kolmelle ihmiselle. Kerroin siihen kipeimmät ja suurimmat salaisuuteni, jotka ajattelin viedä mukanani hautaan. Nämä asiat olivat minun rinnassani keränneet suurta häpeän möykkyä ja kannoin niitä valtavana painolastina mukanani koko ajan, vaikken itse sitä ollut tajunnutkaan. Minua jännitti kovasti ja ajattelin, että kun päivä on ohi ja tulen storyssani loppuun, niin kukaan näistä kolmesta ei halua olla kanssani enää, missään tekemisissä ja he varmasti ajattelevat, että aivan karsea ihminen. Päinvastoin, kun olin sanonut viimeisen sanani ja istuin hiljaa, vältellen katsekontakteja ja olin valmiina kuulemaan kaikilta haukut, niin jokainen tulikin minua haalaamaan ja kommentoivat, että eihän se nyt niin paha ollut! Kaiken kertomani rehllisyyteni ja avoimuuteni jälkeen minut hyväksyttiin, juuri sellaisena kuin olin. Tämän kokemuksen jälkeen tajusin, kuinka suuret mittasuhteet asiat saavatkaan oman päämme sisällä yksin pyörittämällä.

Myös oma kokemus tutkiskelusta rehellisesti oma elämäni läpi tähän päivään, on minua auttanut hyväksymään kaikki minun epäonnistumiseni, virheeni ja vikani sekä myös kaikki ne traumaattiset tapahtumat elämässäni, joihin minä en ole voinut vaikuttaa. Kaikki se hyvä ja huono elämässäni on muovannut minusta sellaisen ihmisen, kuin tänäpäivänä olen. Se on elettyä elämää, kaikkine hyvineen ja huonoineen kokemuksineen. Mennyttä en voi muutta, vain hyväksyä ja antaa itselleni sekä muille anteeksi. Tänään voin tehdä asiat niin, että minä ja läheiseni voivat hyvin. Jokainen hetki on uusi mahdollisuus.

Itselleen rehellisyyttä on harjoiteltava ja jos siihen en kykene, niin en kykene muutokseen tänään tai toimimaan joku päivä toisin. Kuuntelen itseäni ja joka päivä teen jokaisen valinnan niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Rehellisyys itselle ja muille tunteistaan antaa minulle hyvän ja tyynen olen itseni kanssa, on helppo hengittää ja kohdata ihmiset ihmisinä! Tänään en koe enää olevani yhtään huonompi tai parempi kuin muut, olen tasavertainen muiden kanssa!

-Rya

 

Läheisriippuvuus

Lähesiriippuvuus sanana on karsea ja antaa valtavasti mielikuvia meille, jotka minusta ovat hyvinkin harhaan johtavia. Minä en ainakaan itseäni ole koskaan pitänyt kenessäkään roikkujana, päinvastoin olen ollut se, joka juoksee muita pakoon, jos liian lähelle pääsevät. Läheisriippuvuus esiintyy tietenkin jokaisesta yksilöstä riippuen hyvinkin eri tavalla, sillä olemmehan jokainen yksilöitä. Esimerkiksi toinen riitatilanteessa lähtee karkuun, kun toinen yrittää pakonomaisesti saada selvitettyä asioita. Esimerkkejä on lukemattomia. Mutta vaikka toimintapatoja voi olla ihmisillä hyvin erilaisia, niin jokaisen sisäiset tunnetilat ja elämänkaari onkin mennyt yllättäen hyvinkin samalla tavalla.

Läheisriippuvuus on minun kokemuksen mukaan tunnelukkojeni aiheuttama tila itselleni, josta en ole voinut toipua, kuin rehellisellä itsetutkimisella ja vertaistuella eli puhumisella. Vain näin sain todellisen ymmärryksen omille toimintatavoilleni ja ajatusmaailmalleni, joita vahvat tunnelukkoni ohjasivat. Ja niin pitkään, kuin kielsin itse oman tilani, niin en sitä pystynyt nkemään tai muuttamaan. Vasta siinä vaiheessa, kun oma paha olo kasvoi niin suureksi ja ”möykky” rinnassani, että sitä ei millään enää jaksanut kantaa yksin, niin oli pakko nöyrtyä itselleen. Ensimmäisenä minun oli harjoiteltava, että on vahvuutta olla myös heikko!

Minä en taaskaan ole kovinkaan erilainen, mitä muut tässä maassa. Läheisriippuvuus esiintyy yleensä, kun ihminen elää voimakkaan ilmiön läheisyydessä eikä kykene käsittelemään tätä ilmiötä persoonallisuudessaan vaan sopeutuu sen olemassaoloon. Näitä muun muassa voi olla alkoholismi (päihderiippuvuus), ahdasmielinen uskonto, vakava sairaus, työnarkomania, lapsuuden kodin tunnekylmyys, jne. Monikaan ei itse edes ymmärrä, mikä heitä vaivaa. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka alkoholismi Suomessa, niin pelkästään alkoholismin välittömässä läheisyydessä elää noin 2 000 000 suomalaista. Jo siitä voi päätellä, kuinka yleinen on läheisriippuvuus. Myös toiminta- ja ajatusmallit periytyvät sukupolvelta toiselle.  Läheisriippuvuudesta ja sen oireista löytyy koko ajan paremmin tietoa ja itsensä hoitaminen on omien ajastusmaailman  ja toimintapojen muuttamista. Rohkeutta muuttua ja muutta, mitä voimme! Rehellisyyttä ja nöyryyttä elämää kohtaan.

Minusta korjaamme tänäpäivänä myös sota-ajan tunnelukkoja, joita on periytynyt sukupolvelta toiselle, varsinkin miehille on opetettu ”Suomalaisen miehen malli”. Monesti olen törmännyt uskomuksiin, että mies on jollain tavalla heikko, jos se näyttää tunteensa. Miehienhän ei kuulu itkeä tai puhua tunteistaan. Eikö tällä ajatusmallilla tehdä lapsistamme käveleviä tunnelukkoja?! Minun tuntemani miehet ovat aivan yhtälailla tuntevia, kuin naisetkin! Itse arvostan sitä, että ihminen osaa, uskaltaa ja kykenee puhumaan tunteistaan. Se on ihmisille itselleen vahvuutta!

Muutama linkki läheisriippuvuuden ymmärtämiseen:

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/ajankohtaista/kirjoja-parisuhteesta-terveydest/?x217820=3342745

http://www.oireet.fi/laheisriippuvuus.html

Kohti onnellisuutta & laadukkaampaa elämää!

-Rya

Aivoluteilu

Aivoluteilu on toisen ihmisten päänsisäisen toiminnan arvuuttelu ja tulkitseminen. Aivoluteilu on ollut kyllä osuva nimitys tälle käytökselle. Pahinta tässä aivoluteilussa on, kun teemme sitä läheistemme kanssa. Ryhdymme tulkitsemaan liikaa heidän eleitä, ilmeitä ja käytöstä. Arvuuttelemme, kuinka he ajattelevat ja pahimmillaan uskomme jo toteta, mitä tulkitsemme. Sen sijaan, että kysymme heiltä tai vaikka kysymme, niin emme usko tai luota, mitä he vastaavat. Tai ainakin kyseenalaistamme vastauksen, meidän oman tulkinnan pohjalta. Pahimmillaan sanomme jo ääneen toiselle, että ”et kyllä ajatellut noin…” 😀

Aivoluteilu esiintyy jo siinäkin, että jätämme usein kysymättä toiselta asioita tai kertomatta, kun aivoluteilemme valmiiksi, kuinka hän todennäköisesti vastaisi ja saamme omat pelkomme aktivoitua niin, että lopulta emme uskalla kysyä tai puhua, kun onhan se mahdollista saada epätoivottu vastaus, mutta mitäs jos et saisikaan, mutta jätät sanomatta tai kysymättä asioita, joilla voisi olla sinulle itsellesi merkitystä? Tai saattaisikin tuoda sinulle myös jotain hyvää. Kuka silloin onkaan ongelma tilanteessa? (Sinä) Tai mitä sitten, jos vastaus ei sinua miellyttäisikään, niin sinun täytyy vain hyväksyä asia ja pääset siitä eteenpäin, eikä sinun enää tarvitsisi sen jälkeen pyörittää mieltäsi asialla.

Kukaan meistä ei pysty lukemaan asioita tai olemaan läheistemme pään sisällä. Meidän on kysyttävä ja puhuttava, jotta saamme vastauksen kysymykseen toisen ajatuksista. Ja meillä ei ole vaihtoehto kuin luottaa siihen, mitä toinen puhuu omista tuntemuksistaan, vaikkei hän puhuisikaan totta, sillä jokainen on vastuussa omista puheistaan tunteista.

Tänään en enää suostu arvuuttelemaan ja tulkitsemaan läheisteni ajatuksia, vaan kysyn, mitä he ajattelevat! Jos he eivät halua vastata, niin itse kerron ainakin rehellisesti, mitä minä ajattelen tai tunnen. En pakota ketään puhumaan minulle, vaan arvostan ja kunnioitan heidän valintaansa olla puhumatta.

-Rya

Tuomitseminen

Kenellä meillä oikeasti on varaa tuomita toisiamme? Tuntuu tänäpäivänä, että ihmiset elävät jo ja ruokkivat itseään muiden ihmisten pahalla ololla ja epäonnistumisilla. Mitä tämä kertoo minusta tällaisista ihmisistä? Mielestäni se on aika surullista myös heidän puolestaan. Ihmiset yleensä keskittyvät muiden ihmisten ongelmien ja pahan olon ruotimiseen mielummin, kuin sen sijaan, että keskittyisivät itseensä ja omaan elämään. Omassa elämässä on usein jotain sellaista, jota ei halua kohdata tai kyetä ratkaisemaan. Itsensä kohtaamisen sijaan on helpompi keskittää oma huomio johonkin muualle ja ulospäin.

Tänäpäivänä media myy paljon otsikoilla, joissa jollain menee huonosti tai joku on mokannut jotain. Miksi tällaiset otsikot myyvät? Meillä Suomessa on paljon tänäpäivänä huonosti voivia ihmisiä, jotka aina voivat lukea lehdestä ja pohtia, että minulla menee ”paremmin” kuin jollain toisella. Meistä on tullut oman huonon olomme vuoksi ilkeätä ja kohtelemme muita huonosti. Ei meillä kenelläkään ole oikeutusta olla ilkeä tai kohdella ketään huonosti, vaikka kuinka meitä olisi joku joskus loukannut tai edes loukata takaisin.

Monesti myös ne ihmiset, jotka eniten arvostelevat muita ovat niitä, jotka omaavat heikon itsetunnon ja ovat sillä hetkellä kykenemättömiä korjaamaan itseään sisältäpäin ja sokeita omalle toiminnalle sekä käytösmalleilleen. Heille luontevin huonon itsetunnon nostamiseen on yrittää painaa muita alaspäin ja nostaa itseään ylöspäin arvostelemalla muita. Terveen itsetunnon ja minäkuvan varustetulla ihmisellä ei ole tarve tuomita tai arvostella ketään. Hän pitää muita ihmisiä tasavertaisena ja kohtaa ihmiset ihmisenä. Hän myös ymmärtää, että vaikkei hän kaikista ihmisistä pidä, niin eivät he ole sen huonompia kuin hänkään ihmisenä.

Sosiaalisessa mediassa on ollut surullista huomata viime vuosien aikana suomalaisten paha olo. Se kuinka, ihmiset kommentoivat ja ovat valmiita tuomitsemaan sekä nälvimään muita ihmisiä. Joillakin ihmisillä on tapana myös itseään nostattaa sosiaalisessa mediassa kommentoinnillaan, ihan mistä tahansa aiheesta. On nähtävissä, ne henkilöt jotka eivät voi hyväksyä sitä, että jokaisella on oma mielipideasioista. Ihmiset eivät kunnioita ja arvosta muita ihmisiä enää samalla tavalla ja aikuiset ihmiset ovat jo menettäneet käytöstapansa somessa. Julkisista henkilöistä on myös tullut kommentointien perusteella suomalaisten pahan olon ”sylkykuppeja”. Vaatii todella hyvää itsetuntoa ja ehjää minäkuvaa, pysyä täysipäisenä kaikkien sylkemisien jälkeen.

Jos jokainen ihminen käyttäisi yhtä paljon aikaa itsensä tutkimiseen ja omaan elämäänsä energiaa, mitä muiden ihmisten arvostelemiseen, niin meillä Suomessa olisi paljon hyvinvoivia ihmisiä ja kohtelisimme hyvin toisiamme! 🙂

-Rya

 

Kiitollisuus

Muistatko sinä päivittäin olla kiitollinen? On inhimillistä, että olemme välillä tai useinkin kiittämättömiä ja usein pohdimme, mitä pitäisi elämässämme olla paremmin tai enemmän. Kuinka usein pohdimme, kuinka hyvin meillä on oikeasti asiat? Usein muistamme olla siinä vaiheessa vasta kiitollisia, jos ympärillämme sattuu jotain ikävää, mikä muistuttaa meille, mitä kaikkea meillä oikeasti on. Usein miten ihmisluonne on vielä sellainen, että oikeasti asioita oppii arvostamaan, vasta sitten oikeasti, kun ne menettää. Miksi emme voisi tänään pysähtyä nauttimaan siitä, mitä meillä on? Mitä ihminen oikeasti tarvitsee? Jokainen määrittää itsensä kanssa nämä ihan itse ja oman arvomaailman elämässään.

Elämme usein päivästä toiseen suorittaen arkea ja pysähtymättä nauttimaan hetkistä. Hetkistä nauttiminen ei onnistu ilman kiitollisuutta! Joka päivä olisi syytä pysähtyä nauttimaan jo siitä, mitä meillä on. Usein normaali murheemme saavat liiallisetkin mittasuhteet elämässä. Ja silloin emme muistakkaan, kuinka hyvin muut elämämme osa-alueet ovatkaan. Kiitollisuus on myös asia, jota voi opetella. Joka päivä kannattaa ottaa hetki ja pohtia asioita, joista voi olla kiitollinen sillä hetkellä omassa elämässään, on ne vaikka sitten se kymmennen tervettä varvasta!

Usein keskitymme helpommin negatiivisiin asioihimme ja positiiviset asiamme jäävät niiden varjoon. Emme edes tajua, kuinka helposti negatiivisten asioiden ajattelu saa meissä aikaan kiittämättömyyttä. Sen vuoksi joka päivä olisi hyvä pohtia itsekseen asioita, joista voi olla kiitollinen ja etenkin niinä huonoina päivinä!

Minä olen tänään kiitollinen minun pienestä terveestä pojastani, lähimmäisistäni & terveydestäni! Mistä sinä olet kiitollinen? 🙂

-Rya

 

 

Rikkinäinen minäkuva

Meillä on maailmassa paljon ihmisiä, joilla on rikkinäinen minäkuva. Rikkinäinen minäkuva usein aiheuttaa ihmisessä itsessään paljon negatiivisiä puheita itselleen ja tällaiset ihmiset kohtelevat sekä antavat muiden kohdella itseään huonosti. Ei ulospäin ihmisistä huomaa tai voi sanoa, kellä on rikkinäinen mnäkuva ja kenellä ei. Rikkinäinen minäkuva usein ihmisessä itsessään herättää paljon negatiivisiä tunteita; arvottomuuden ja kelvottomuuden tunnetta, jotka näyttäytyvät usein huonona itsetuntona ja epävarmuutena, monet osaavat hyvin peittää tämänkin ulospäin juuri päinvastaisella käytöksellä.

Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta jokaisen meidän olisi syytä opetella hyväksymään ja rakastamaan itseämme juuri sellaisena, kuin olemme ja haluamme itse olla! Meidän pitäisi puhua ja kohdella itsellämme, niin kuin puhuisimme ja kohtelisimme parasta ystäväämme! Esimerkiksi seisoessamme peilin edessä ja arvostellessamme omia ulkoisia puutteitamme päämme sisällä, niin voimme silloin pysähtyä pohtimaan, jos peilistä katsoisikin paras ystävämme, niin kuinka me puhuisimme silloin itsellemme?! Minä en ainakaan silloin kiinnittäisi huomiota omien yksityiskohtieni rääpimiseen tai sanoisi peilikuvalleni, kuinka ruma ja lihava olen! Jos puhuisin parhaalle ystävälleni, niin sanoisin: ”Olet hyvä juuri noin! Olet kaunis, arvokas ja tärkeä ihminen!”.

Rikkinäinen minäkuva tarkoitti minulle lopulta sitä, että näin itseni ulkoa, niin kuin katsoisin itseäni jonkun muun silmin. Pyrin muuttamaan itseäni ja elämääni ulkoapäin, jolloin sisältäni olin edelleen tyhjä. Tässä päästään huomaamaan, kuinka rikkinäisen minäkuvan ehjääminen tarkoittaa sitä, että on ryhdyttävä tutustumaan oikeasti itseensä ja ehjääminen tarkoittaa sitä, että hyväksyntää itsellemme emme enää tarvitse hakea muualta, kuin vain itseltämme. Ryhdymme armollisemmaksi, lempeämmäksi ja rakastavammaksi itseämme kohtaan. Tällä muutoksella huomaamattamme ryhdymme kohtelemaan samoin myös lähimmäisiämme sekä muita. Kun minäkuvamme on ehjä, niin ei kenenkään muun sanat pääse sisimpäämme ja omaa totuuttamme horjuttamaan tai kyseenalaistamaan, että joku muu tietäisi meidän omat tarpeemme tai tunteemme paremmin kuin me itse. Me ryhdymme seisomaan omilla jaloillamme ja kantamaan vastuun omasta hyvinvoinnistamme ja emotionaalisista tarpeistamme.

Monesti sisäinen tyhjyys ja rikkinäinen minäkuva pyrkii täyttämään puutteitaan ulkoapäin. Joku haalii materiaa paljon ympärilleen, naisilla usein puhutaan ”himoshoppailijasta”. Tällöinkin materiaalin ostohetki antaa hetkittäisen hyvän olon, mutta ei pysyvää hyvänolon tunnetta. Tai joku toinen kerjää jatkuvasti huomiota sosiaalisessa mediassa ja odottaa saavansa kehuja ulkonäöstään, kun itse ei itselleen pysty antamaan hyväksyntään. Esimerkkejä on lukemattomia ja myös toimintamalleja, joilla pyritään omaa sisäistä tyhjyyttään täyttämään eli omaa rikkinäistä minäkuvaa.

Olemme jokainen oman elämämme tärkeimpiä ihmisiä ja ennen minulta, kun kysyttiin, kuka on elämäni tärkein ihminen, niin vastasin, että poikani. Tänään ymmärrän ja tajuan vastata, että minä itse! Jos en kykene välittämään ja laittamaan elämässäni itseäni tärkeimmäksi, niin silloin en kykene antamaan läheisimmillenikään itsestäni mitään. Se todella on totta, että ihmisen on opeteltava rakastamaan itseään, ennen kuin kykenee rakastamaan oikeasti ketään muuta. Minulle tämä on vasta harjoittelua ja tänäpäivänä alan jo vähän tykkäämään itsestäni sekä omasta seurastani.

Muista kertoa joka päivä itsellesi: ”Sinä olet kaunis, arvokas ja tärkeä ihminen!”.

-Rya

Irroittautuminen elämän langoista

On hämmentävää ollut tajuta, kuinka paljon yritämme kontrolloida kaikkea. Se, että murehdimme huomista esimerkiksi, niin ei se auta meitä ollenkaan, me emme voi hallita tai kontrolloida, mitä huominen tuo meille tullessaan. Miksemme anna vaan jokaisen päivän tuoda asiat eteemme, niin kuin sen on tarkoitettukin tulevan. Se, kuinka yritämme kaikkea kontrolloida, niin pohjimmiltaanhan se on todella itsekästä ja naurettavaakin kuvitella itsemme vähintäänkin Jumalan veroiseksi. Yritämme saada ympärillä olevan maailman toimimaan, niin kuin me haluamme ja jos elämä tuo eteemme asiat toisella tavalla, kuin me olimme toivoneet, niin meidän on hirmuisen hankalaa hyväksyä sitä. Mielummin muuttaisimme ulkoa meidän ympäriltämme jotain, kuin itsestämme. Jokainen varmasti jollain tavalla syyllistyy kontrollointiin ja se on inhimillistäkin.

Kontrollointi voi esiintyä ihmissuhteissakin hyvinkin piilossa ja välttämättä itse ihminen ei edes pysty näkemään omaa toimintaa. On kyse ystävyys-, vanhemmuus-, sisarus- tai parisuhteesta. Ihminen, joka ei kykene omia tunteita käsittelemään, niin oma käytös tällaisella ihmisellä on tietenkin hyvinkin lapsen käytöksen kaltainen monissa hänelle hankalissa tilanteissa, joissa pitäisi omat tunteet kohdata ja kyetä käsittelemään. Tunteiden kohtaamisen ja hyväksymisen sijaan on ”helpompi” yrittää kontrolloida ympärillä olevien ihmisten toimintaa ja ympäristöä. Esimerkiksi ihminen, jolla on vahvana pelko hylätyksi tulemisesta on usein ihmissuhteessa hyvinkin kontrolloiva ja mustasukkainen, joka luonnollisesti johtuu omasta epävarmuudestaan. Usein mielummin jättää itse toisen, jottei tule itse jätetyksi, tässä toiminnassa on huvittavinta se, että hän kokee itsensä kuitenkin hylätyksi tulluksi, vaikka olisikin itse tehnyt päätöksen lähteä suhteesta. Se johtuu siitä, että useimmiten tällöin hän ei ole itse oikeasti halunnut toimia niin, mutta ei ole kyennyt toimimaan pelkojensa kanssa toisin ja näin on toiminut itseään vastaan.

Myöskin helppo esimerkki arjesta on, että usein murehdimme ja suunnittelemme paljon asioita huomisesta etukäteen liikaakin, joihin emme voi vaikuttaa, kuinka ne tilanteet tulevat eteemme todellisuudessa. Asiat menevät juuri niin kuin niiden on tarkoitus mennä. Ja turha murehtiminen vie meiltä vaan tämän hetken meidän tästä päivästä juuri nyt. Meillä ei ole kuin vain tämä päivä ja tämä hetki. Huomisen kulusta emme voi olla varmoja kuin kalenterimme tasolla, kuinka se tulee sujumaan oikeasti todellisuudessa.

Asioiden ja muiden kontrollointi on ihmiselle itselleen varmasti tuhoavimpia asioita, mitä tiedän. Se, kuinka paljon kontrollointi syö meiltä omaa hyvinvointia ja me vielä sallimme sen. Kontrollointi kulkee myöskin käsikädessä usein pelkojemme kanssa. Niitä asioita, joita pelkäämme, niin yritämme kontrolloida, ettei asiat ja tilanteet mene niin, että joudumme pelkomme kohtaamaan. Usein kontrollointimme aiheuttaa sen, että asiat juuri sujuvat niin, kun emme haluaisi niiden sujuvan ja silloin kannattaa myös muistaa se sana ”peili”! Miksemme anna vaan asioiden tulla eteemme ja mene asia kerrallaan elämässämme eteenpäin eli pitämällä asiat vaan yksinkertaisina.

Suurin ongelma on oma suhtautumisemme asioihin, se että uskallamme olla suunnitelematta ja murehtimatta liikaa ei tarkoita, ettemme välittäisi tai olisimme vastuuntunnottomia. Voimme olla hyvinkin vastuuntuntoisia, vaikkemme yritä kontrolloida kaikkea ympärillämme ja elämme vain tässä hetkessä. Vain sillä on väliä, kuinka toimimme hetki hetkeltä. Itse olen halunnut hellittää otteen elämän kaikista langoista, jotka kuormittivat minut lopulta alleen ja veivät voimavarat asioilta, jotka oikeasti elämässäni olisi tarvinneet niitä. Muun muassa elämä tässä ja nyt! Keskityn itseni vuoksi tänään kantamaan vaan ne vastuut, jotka minulle kuuluvat ja annan muiden läheisteni ottaa vastuun heidän omasta elämästään. Tämä on myös itseni ja läheisten ihmisten aitoa välittämistä, kunnioittamista sekä arvostamista tänäpäivänä.

Tänään uskallan olla tässä ja nyt. Annan huomisen tulla luokseni ja tuoda eteeni sen sellaisena, kuin sen on tarkoitus tulla. Se varmasti tulee yllättämään minua, niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta en jaksa enää tuhlata aikaani murehtimiseen tai aioihin, joihin en pysty vaikuttamaan tässä ja nyt. Ymmärrän ja näen itseni tänään oikeissa mittasuhteissa ja hyväksyn sen. 🙂

-Rya

Läsnäoleminen

Usein aikuisena haaveilin lapsuuden kesistäni ja niiden ajattomuudesta. Tuntui, että enää en koskaan pääse kokemaan ajattomuutta tai olemaan vaan pää täysin tyhjänä paikallaan nauttien hetkestä. Luulin, että aikuisuus ja suuremmat vastuut olivat este, etten enää pääse kokemaan asioita samalla tavalla. Oikeasti minä olin taas se este, minä ja minun ajatusmaailmani. Mieleni oli joko eilisessä tai huomisessa, juuri se päivä ja hetki meni minulta silloin ohi. Havahduin reilu vuosi sitten, että en enää osannut / kyennyt olemaan oikeasti läsnä, kuin pienen pieniä hetkiä. Enkä kyennyt nauttimaan hetkistä, sillä pääni oli jossain muualla. Olin itse sokaistunut omaan toimintaani silloin täysin. Myös työni oli tuonut minulle vuosien saatossa usean sähköpostiosoitteen, muutaman puhelin ja useamman some-tilin. Olin aina tavoitettavissa ja riitti, että sain sähköpostiin tai someen viestin ja nopeasti vastasin kaikkiin, niin en kyennyt olemmaankaan enää täysin läsnä. Se, että olin tietoinen, että olen tavoitettavissa aiheutti minussa jo sen, että en ollut täysin rentoutunut vapaalla ollessani. Edelleenkin saan tehdä itseni kanssa töitä tämän kanssa. Mutta koen nauttivani tänäpäivänä jo aivan eri tavalla asioista ja olemaan hetkissä läsnä pojalleni. Pysähtymään hetkiin ja nauttimaan pienistä asioista aivan eri tavalla kuin aiemmin. Myös meditointiharjoitukset ovat olleet hyvä apu itselleni joka päiväiseen pysähdykseen, mikäli tunnen itseni rauhattomaksi tai epätasapainoiseksi.

Somesta sain ”ähkyn” syksyllä ja tajusin, kuinka paljon annoin sen viedä minulta aikaani. Se, että en ollut tässä hetkessä läsnä ja selasin jotain jonninjoutavaa, oli myös minulle ollut paljon itseni ja omien tunteideni / ajatusteni karkuun juoksemista. Toki siinäkin on paljon hyvää, mutta rajansa kaikella! Huomasin myös, että puhelimen laittaessa pois ja istuessani lapseni kanssa lattialla leikkimässä ajatukseni juoksivat joko eilisen (menneissä) tapahtumissa tai murehtien / suunnitellen huomista (tulevaa). Ajatukseni siis estivät minua nauttimasta ja olemasta juuri sillä hetkellä läsnä lapselleni tai läheisilleni. Minulle oman mieleni virittämisen parhaita apukeinoja oli kuulla reilu vuosi sitten tämä, joka auttoi havahtumiseen ja pohtimaan itseään sekä omaa toimintaa:

”Jokaisessa viikossa on kaksi päivää, joista emme
koskaan saisi olla huolissamme. Kaksi päivää,
joita ei saa rasittaa peloilla eikä epäilyksillä.

Toinen päivistä on eilinen erehdyksineen ja huolineen;
virheineen ja vikoineen; suruineen ja tuskineen.
Eilispäivä on ikuisiksi ajoiksi vetäytynyt pois
vaikutuspiiristämme. Kaikki maailman mammonat
ovat riittämättömiä tuomaan takaisin eilistä.

Emme voi peruuttaa yhtään tekoa jonka olemme
tehneet; emme voi pyyhkiä pois yhtään sanottua sanaa.
Eilispäivä on vain yksinkertaisesti ollut ja mennyt.

Toinen päivistä taas on huominen.
Se on yhtä kaukana kuin eilinen – saavuttamattomissa.

Huomisen aurinko nousee joko loistavana
tai pilvillä verhoiltuna.
Mutta se nousee!

Meillä ei ole mitään osuutta huomispäivään ennen
kuin aurinko nousee, sillä huomista ei vielä ole.

Näin meillä jää vain yksi päivä.
Tänään!

Elä siis ja nauti tästä hetkestä. Nyt on tänään.
Tee sille jotain ennen kuin siitä tulee eilinen.”

-Tuntematon-

Läsnäolemisen harjoitteleminen on ollut minulle yksi antoisimmista asioista viimeisen vuoden aikana. Sen tuoma hetkestä nauttiminen ja pienet asiat antavat enemmän kuin kuvittelin. Etenkin pienen poikani seurasta olen eniten saanut onnen täyteisiä hetkiä! Tämä pieni poika on myös ollut minulle parhain peili seurata, kuinka itse olen onnistunut olemaan läsnä. Häneltä saa kyllä parhaimman ja rehellisimmän palautteen. 🙂

-Rya

 

Tunteiden sekoittuminen

Kun minun piti ryhtyä reilu vuosi sitten tutkimaan itseäni ja mitä minä tunnen, niin minun oli helpompi löytää tunne ulkopuolelta, jonka imin itseeni omaksi tunteeksi, mutta en osannut kertoa ja kaivaa yksittäistä tunnetta sisältäni. Jos läheiseni oli jostain asiasta tuohtunut ja kertoi minulle siitä, niin minäkin oli sen jälkeen tuohtunut, vaikka asia ei edes liittynyt minuun oikeasti! Se, että kuuntelen läheisiäni, niin ei minun tarvitse heidän tunteita itseäni imeä, minun kuuluisi olla vastuussa ihan omista tunteistani ja heidän omistaan. Esimerkiksi minulla oli hyvä päivä ja puolisoni tuli kotiin, mutta hän oli huonolla tuulelle omasta päivästään. Nopeasti minunkin tunne oli vaihtunut samaksi. Tunnistin lopulta jo paremmin läheiseni tunteet ja tarpeet, kuin omani. Ensimmäinen kysymys olikin itseltäni alkuun, kuka minä oikeasti olen? En tuntenut enää itseäni. En tiennyt, mitä minä haluan oikeasti? Millainen oikeasti olen? Osasin kyllä kertoa kaikista minun läheisistäni, mitä he haluavat ja millaisia he ovat, mutta itseni olin kadottanut täysin.

Monesti näkee pariskuntia, jotka eivät ole enää ”Seppo & Liisa”, vaan yhteen kietoutunut yksikkö, ei erilliset kaksi ihmistä. Se, että jaamme asiat läheisen ihmisen kanssa ei tarkoita, että olemme yksi ja sama ihminen tai kaikesta olisimme samanlaisia ja samaa mieltä. Kun imemme läheisen ihmisen tunteet itseemme, niin lopussa onkin jo se tilanne, että minuun koskee myös, kun häneen koskee. Emme kykene käsittelemään enää läheisiemmekään tunteita, miksi kykenisimme, kun emme kykene omiammekaan. Puhuminen oikeasti sisäisistä tunteistamme onkin jo haastavaa. Vaikka meistä tuntuu, että pystymme oikeasti puhumaan, mistä vain ja jakamaan kaiken.

Kun meille kertoo läheinen ihminen, että hänestä tuntuu jokin asia pahalta, niin ei meidän tehtävä ole yrittää ”ratkaista” tunnetta, vaan kuunnella, tukea vaan olemalla läsnä ja antaa toisen tuntea läpi tunteensa. Tunne menee aina ohi! Tyypillisesti tilanne, jossa toinen ei osaa käsitellä tunteita on esimerkiksi nainen kertoo miehelleen rauhallisesti purskahtaen samalla kyyneliin, kuinka hänellä on ollut rankka päivä töissä ja hänen olonsa on tosi väsynyt. Mies ei tiedä, miten toimisi tilanteessa. Hän ryhtyy vahingossa ”mitätöimään” toisen tunteita vääriksi, sanomalla: ”Tiedätkö, kuinka minun päivä oli varmasti pahempi kuin sinun. Kuinka se nyt noin rankka on muka ollut, kuin sinähän istut toimistossa koko päivän. Elä nyt viitsi vollottaa.” Miehen tarkoitus ei välttämättä ollut tässä mitätöidä toisen tunteita, vaan hän ei kyennyt käsittelemään niitä, vaan pyrki näillä lauseilla ”ratkaisemaan” toisen tunteet pois. Näin hän sai naisen tuntemaan, että hänen tunteensa olisivat jollain lailla vääriä tai hänestä ei olisi saanut tuntua siltä. Näiden lauseiden sijaan mies olisi voinut olla vain hiljaa tai todeta: ”Kyllä se siitä” ja käydä halaamassa naista hetken aikaa ja mennnä pois. Tällöin mies olisi kyennyt ottaa vastaan toisen tunteet ilman, että hän ”imee” niitä itseensä. Myös usein toisen negatiiviset tunteet, voi toineen imeä itseensä ja kokea ne syyllitämisenä, vaikka se ei ole ollut edes toisen tarkoitus millään tavalla.

Se, että jokainen meistä on vastuussa vain omista tunteistaan, ei tarkoita, että emme voisi olla empaattiisia läheisiämme kohtaan, tietenkin voimme, mutta meidän ei tarvitse ”imeä” samaa tunnetta itseemme ja ryhtyä tuntemaan samoin. Ei se palvele meidän lähimmäistäkään. Ainoastaan toisten tunteista olemme vastuussa silloin, jos meidän oman toimintamme motiivit ovat olleet satuttaa toista, mutta niin pitkään, kun meidän omat motiivit ovat hyvät, niin me emme ole vastuussa muiden ihmisten tunteista. Aina emme voi toimia elämässämme niin, ettei joku joskus loukkaantuisi meille. Tärkeintä on silloin itse tietää, että tarkoituksemme ei ole ollut satuttaa ketään ja kyse on meillä jokaisella omasta elämästämme. Omat tunteemme eivät koskaan ole väärin, mutta olemme vastuussa tänäpäivänä silti omista sanoistamme ja teoista!

Puhu, Luota & Tunne.

-Rya

 

 

 

Page 2 of 4

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi