Paljon puhututtanut aihe viime aikoina on erovanhemmuus. Itselleni tämä aihe on tällä hetkellä hyvinkin ajankohtainen ja olen paljon muuttanut omiakin ajatuksiani tästäkin aiheesta matkan varrella, kun itse on tätä elämää nyt päässyt kokemaan. Valitettavasti usein ihmiset ovat kykenemättömiä tänäpäivänä liiankin usein hyvään erovanhemmuuteen ja usein ainoa syyt tähän ovat vanhemmilta oma itsekkyys ja katkeruuden tunteet, mikä on ihan inhimillistä ja varsinkin alkuun. Erovanhemmuuskin on harjoiteltava ja eihän Roomaakaan rakennettu vuodessa. Usein vanhemmilla omat tunteet tekevät kykenemättömyyden toimimaan lapsen parhaaksi erotilanteissa, toki eron alkutaipaleella tämän vielä ymmärtääkin, kun vanhemmat ovat elämässään uuden äärellä molemmat ja tunteet ovat kaikkien käytävä läpi ja on paljon hyväksyttäviä asioita. Kun eroaa ilman lapsia, niin voi olla helpompi irrottautua toisesta ihmisestä. Mutta varsinkin pienten lasten kanssa yhteydenpito tulee olemaan tiivistä lapsen kanssa, kun lapsella ei vielä ole omaa puhelinta ja on tuettava lapsen yhteydenpitoa toiseen vanhempaan. Tällöin varsinkin onkin hyvin tärkeää käydä eroprosessi ja omat tunteet läpi, jolloin itsellä löytyy kyky toimia lapsen parhaaksi. Tunteiden käsittelyn ei tarvitse tarkoittaa, että haluaisi edelleen olla toisen kanssa yhdessä. Mutta oli eron syy mikä tahansa, niin on tärkeää käydä eron tuomat tunteet läpi ja hyväksyä ero, jotta elämässä itse pääsee eteenpäin.

Eroon liittyviä tunteita on usein pettymys ja suru. Uskon, että kukaan ei vakavaan suhteesseen ryhdy ajatuksella, että eroamme kuitenkin ja suhteen aikana ajatus on ollut aina jakaa toisen kanssa asiat loppu elämän, niin varmasti siksi eron tuomat tunteet voivat olla hyvinkin sekavat, vaikka päätös on ollut oikea. Vaikka me päädyimme eroon yhdessä. niin silti olin ero hetkellä tosi pettynyt, niin itseeni, kuin ex-puolisoonikin. Olen ollut aina ihminen, joka ei luovuta helpolla! Mietin, miksi me ei vaan kyetty parempaan ja olin tosi surullinen lapsemme vuoksi, kun emme pystyneet hänelle ehjää perhettä tarjoamaan. Kannoin myös itse syyllisyyttä erosta lasta kohtaan ja lapsen kysymykset sivalsivat alkuun tosi lujaa rintalastan alle. Tässäkin hetkessä omien tunteiden ymmärtäminen auttoi minua ymmärtämään ja hyväksymään eron sekä sen, että me teimme varmasti molemmat parhaamme omien kykyjemme mukaan ja se riitti. Myös tänäpäivänä näen, että me saimme paljon yhdessä hyvää aikaa ja tosi mahtavan pojan, joka meille molemmille on tärkein. Alku ottaa erotilanteessa aina aikaa ja kipuilua varmasti on, kun molemmat käsittelevät eroa omalla itselle sopivalla tavallaan. Mutta itse uskon, että me saamme erovanhemmuuden toimimaan varmasti hyvin ja meistä molemmat ottavat vastuuta lapsen hyvinvoinnista. Itse toivon, että pystymme lapsen sujuvaan liikutteluun ja olemaan molemmat yhtä lailla lapsen elämässä läsnä. Toivon myös, että  kun ex-puolisoni elämään tulee joku päivä uusi kumppani, niin hän tulisi olemaan tasapainoinen ja mukava tyyppi pojalleni, joka tukisi ja hyväksyisi ex-puolisoni vanhemmuuden sekä poikani tulisi mahtumaan heidän elämäänsä hyvin ja yhteistyömme sujuisi hyvin. Luotan tässä ex-puolisoni arviointi kykyyn ja esittelee sellaisen ihmisen lapselle, josta oikeasti hän tykkää. 🙂

Ymmärrän senkin, että uusilla kumppaneilla on myös hyväksyttävää siinä, että meillä on yhteinen lapsi ja hyväksyminen on silloin haastavaa, jos uusi kumppani ei ole varustettu terveellä itsetunnolla. Ja ymmärrys siitä kuitenkin, että vaikka meillä on yhteinen lapsi, niin meillä on omat elämät, jotka eivät kuulu toisillemme enää. Vain ne asiat kuuluvat molemmille, joissa on kyse lapsesta ja lapsen hyvinvoinnista. Tässä valitettavasti usein törmää siihen, että tätä käytetään hyväksi ja surullisimmissa tapauksissa lapset joutuvat vanhempien aseiksi ja vallan käytön välineiksi. Ja niin ei missään tapauksessa saisi käydä! Sen vuoksi itse näen ja tavoittelen hyvää erovanhemmuutta, jonka ajan kanssa saa rakennettua. Ex-puolison kanssa lapseen kohdistuvat asiat tulisi hoitaa, kuin ystävät hoitavat. Ystävyyteenkin kuuluu eri mielisyydet välillä, mutta ne keskustellaan ja ratkaistaan yhdessä sekä löydetään kompromissit. Löydetään kunnioitus ja arvostus molemmin puolin, niin että jaetaan enää vain lapseen liittyvät asiat.

Myös kahden ihimisen ero vaikuttaa ympärillä oleviin perheenjäseniin, kun on ollut tiivis perheyhteisö lapsen myötä. Se, että vaikka kaksi ihmistä eroaa, niin sen ei tarvitse vaikuttaa ympärillä olevien elämään tai heidän kanssa tekemisissä olemiseen. Lapsella on oikeus yhtälailla säilyttää hyvät suhteet molempiin isovanhempiin sekä molempien perheenjäseniin. Kun aikuiset hoitavat asiat hyvin ja mallikkaasti, niin lapselle läheiset ihmissuhteet pysyisivät samanlaisena ja tasapainoisina. Ero voi tuottaa myös tunteita lähimmissä perheenjäsenissä yhtälailla ja heillä on samalla tavalla hyväksyttävää, että asiat eivät menneetkään, niin kuin olivat toivoneet. Siksi on myös hyvä muistaa olla armollinen, niin itsellekkin kuin muillekkin ja annettava ajan hoitaa myös asioita.

Kun molemmat vanhemmat ovat läsnä lapsen elämässä, niin ei uusia kumppaneita tulisi ajatella uhkana. Lapselle oma isä ja äiti ovat aina ne oikeat vanhemmat. On lapselle vain etu, että molemmat vanhemmat voivat hyvin ja on turvallisia välittäviä aikuisia ympärillä, niitä ei koskaan ole tässä maailmassa liikaa. Se, että vanhemmat hoitavat lapseen kohdistuvat asiat ystävinä auttaa myös lapsen kuuntelemisessa ja seuraamisessa jokaisessa kehitysvaiheessa, kun molemmat vanhemmat eivät ole tarkkailemassa lasta koko ajan. Etävanhempikin voi olla hyvä vanhempi. Joskus toinen vanhempi voi olla etäällä, mutta tänäpäivänä on helppo pitää yhteyttä. Se, että joka päivä kysyy lapselta kuulumiset vaikka videopuhelulla ja kuuntelee, niin voi lapselle merkitä aivan mahdottoman paljon sekä merkitä, että toinen vanhempi ei häntä ole millään tavalla hylännyt ja näin saa pidettyä lapsen kanssa suhdetta yllä, kun ei pysty ollemaan aina läsnä. En väitä, että se olisi sama asia kuin läsnä olo koko ajan. Lapsen tunteet ja tarpeet on aikuisten kyettävä ottamaan huomioon myös erossa. Kun ero on sopuisa, niin tämä toki on helpompaa silloin.

Eron myötä vanhemmuuden eteen on tehtävä enemmän töitä. Aina perheessä ei välttämättä ole mennyt vastuut tasapuolisesti yhdessä olon aikana lapsiin liittyen ja eron myötä molemmat vanhemmat joutuvat ottamaan vastuuta vanhemmuudesta enemmän. Tämä osaltaan saattaa joskus olla syy, jolloin tulee näkemyseroja vanhempien välillä. Tai se, että vanhemmat tulevat yhtäkkiä jakamaan lapsen ajan ja molemmat haluaisivat olla lapsen seurassa mahdollisimman paljon. Mutta ero tuo vastaan taas hyväksynnän tilanteeseen, että on ryhdyttävä kompromisseihin ja yhteistyöhön.

Tässä on linkki tuttavani tarinasta, jossa todella kaikilla on hyvä olla:

http://starbox.fi/pullukastapersonaltraineriksi/elamaa-f-uusioperheessa

Itse olen tänäpäivänä kiitollinen ex-puolisolleni pojastani ja siitä, kuinka hyvin meidän tiimityö sujuu lapsen kanssa tänäpäivänä. Vaikka me emme saaneet meidän suhdetta toimimaan, niin ehkä me sitten onnistumme hyvin erovanhemmuudessa! 🙂

Elä & Anna toisen elää!

-Rya