Nöyryys?

Miksi ihmismieli on ylpeä, jopa itseään vastaan? Tunnelukkoihin tutustuminen on aiheuttanut hirmuisesti itsessäni kysymyksiä. Kuinka kyvytön ihmisen on oltava tunteidensa kanssa, kun mielummin ajaa toisen ihmisen läheltään pois, kun hyväksyisi ja ottaisi tunteensa vastaan? Saatika, että puhuisi niistä toiselle. Meistähän voisi tulla ihmisiä, inhimillisiä ihmisiä, jotka myöntävät omat puutteensa ja heikkoutensa eli haavoittuvaisia. Hurjaa on se, että jokainen meistä oikeasti eniten loukkaa itse itseään tässä elämässä. Itseensä tutustuminen on todella rankkaa välillä ja vaikeinta onkin hyväksyminen. Hyväksyä se, millainen itse on? Hyväksyä omat virheensä, heikkoudet sekä hyväksyä samalla tavalla läheisten virheet ja heikkoudet. Tänään pohdin myös asioita ja sanoja, joita viimeksi olen läheisilleni sanonut tai jättänyt sanomatta. Elämä muistuttaa jatkuvasti siitä ympärillä maailmassa päivittäin, että kenelläkään meillä ei ole huomisesta lupausta. Miksi siis jätämme usein sanomatta tärkeille ihmisillemme sen, kuinka tärkeitä he ovat? Miksi se on niin vaikeaa? Mitä jos se olisi ollutkin viimeinen mahdollisuus meidän sanoa ne tärkeät sanat? Kuinka paljomme satuttaisimmekaan taas itseämme? ”Puhu, Luota & Tunne”, ehkä minäkin joskus vielä opin!

-Rya