Täydellinen rauhoittuminen ja pysähtyminen kuuluu asioihin, joita olen eniten harjoitellut ja harjoittelen edelleen. Elämässä olisi hirmuisesti kaikkea kivaa ja kaikkea tietenkin tahtoisi kokea sekä nähdä. Keväällä menemisen sijaan aluksi päätinkin pysähtyä ja rauhoittua oikeasti itseni äärelle. Tajusin tulleeni pisteeseen, että olin ”elämän ähkyssä” ja olin pitkään jo suorittanut arkea odottaen, että joku päivä teen sitä ja tätä sekä tuota sitten. Tähänkin taas sain liitettyä lauseen ”sitten, kun….”. Mutta milloin oli se, sitten kun…? Kaikki tekemiseni ei tähdännytkään enää mihinkään tai ehkä olevinaan aina hetkelliseen pysähdykseen, jolloin en enää kyennyt nauttimaan hetkestä, kun silloinkin pohdin taas, mitä kaikkea pitäisi tehdä tai on tekemättä. Minulle tässä vaiheessa se ei vieläkään ole tarkoittanut oikeasti pysähtymistä, sillä kotonakin olin keksinyt aina tekemistä. Tajusin sen jo muutama vuosi takaperin pidemmällä lomareissulla, että pysähtyminen tapahtui aina vaan, kun pääsin kauemmas kotoa ja irtaantumaan täysin arjen askareistani. Olin tehnyt itselleni ”vankilan” arjestani. Se, että opin kotona jo laittamaan joillekin asioille silmät kiinni ja opin olemaan itselleni armollinen, niin se on ollut hankalaa minulle. Sitten, kun pääsin sille tasolle, että konkreettisesti pysähdyin ja rauhoitun, niin alkoi mielen virittäminen, sillä huomasin, että ajatukset sinkoilivat edelleen töissä, eilisessä, huomisessa ja milloin missäkin.

Se lopulta, jolla sain elämässäni kaiken hetkeksi pysähtymään, niin oli laittaa kaikki hetkeksi seis ja hypätä hetki kelkasta kokonaan pois. Työt pienelle ja uskallus pysähtyä pohtimaan, mitä sitä todella haluan. Myös erään järven rannalla on paikka, jossa nautin olostani paljon. Rakastan kuunnella aaltojen hakkaavan rantaan ja tuuli tuoksuu siellä aina jotenkin raikkaammalta sekä paremmalta. Siellä on paikka, jossa olen aina osannut pysähtyä hetkeksi itseni äärelle ja kuulen paremmin itseni. En tiedä, johtuuko se siitä, että siellä pääsen hetkiin, jolloin olin se pieni tyttö, jolla oli maailma vasta edessään. Sinne palaaminen tekee minulle joka kerta vain hyvää. Siksi tämä paikka on ollut minulle juuri tänäkeväänä erityisen tärkeä paikka olla ja pysähtyä kaiken muutoksen keskellä.

Se vielä, että uskaltaa pysähtyä, niin se itsessään ei ole riittänyt. On myös pitänyt uskaltaa elää niin, että ensimmäistä kertaa minulla ei ole ollut suunnitelmaa ja antanut elämän kuljettaa. Vähät välittänyt arvostelijoista tai siitä hyväksyykö joku valintaani vai ei. Minä todella olen tarvinnut tämän hahmottaakseni kaiken näiden kaikkien vuosieni jälkeen. Yritin kovasti jo pysähtyä reilu vuosi sitten, mutta silloin en vaan vielä kyennyt tai ollut valmis täydelliseen pysähdykseen, jotain vielä piti aina vaan tehdä. Pysähtyminen pelotti hirmuisesti ja itsensä kohtaaminen. Minulla on aina ollut tarkat suunnitelmat elämässä. Olen aina tiennyt, mitä seuraavaksi teen. Päätin uskaltaa elää hetken niin, että minulla ei ollut suunnitelmaa ja annan elämän tuoda eteeni asiat. Se, että uskalsin kuunnella hetken itseäni ja elää ilman uutta täydellistä suunnitelmaa, niin elämä vaan tuo eteen uusia mahdollisuuksia, kun kuuntelee itseään ja uskaltaa tehdä asioita, juuri niin kuin itsestään tuntuu hyvältä. Terveellä itsekkyydellä. Vieläkään en tiedä, mihin se elämä kuljettaa esimerkiksi ensi vuonna, mutta sen tiedän, että se varmasti kuljettaa juuri, niin kuin sen on tarkoitettukin kuljettavankin. Etukäteen en anna itseni nyt murehtia tai liikaa miettiä elämäni kulkua, vaan ratkaisen asiat asia kerrallaan ja elän sen mukaisesti, tänään nauttien päivästä ja hetkistä. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö huolehtisi omista velvollisuuksistani, mutta arjessakin on paljon hienoja hetkiä, joista osaan jo nauttia! 🙂

-Rya