Minä olen hyvä esimerkki itse siitä, kuinka sanavarasto on täyttynyt ”Mutku” ja ”Sitku” sanoista kaiken suhteen. Olen kova tyttö ollut selittelemään itselleni asioita ja ollut itse itseni ongelma onnellisuuteen. Jokainen meistä on pahimpia valehtelemaan itsellemme. Jos meillä on huono fiilis, niin selityshän siihen löytyy aina muualta kuin itsestämme! 😀 Rehellinen itsetutkiskelu on minulla ollut käynnissä nyt reilun vuoden ja se ei todellakaan ole ollut helppoa itselleni kanssa! Ja on ollut raadollista tajuta, kuin typerä sitä onkaan itse ollut monesti.

Hyvä esimerkki ja aika simppeli on minun arkikäytöksestäni se, että puolisoni tulee kotiin:

Puolisoni: ”Moi!”

Minä: ”Moi!”

Puolisoni laskee kaikki tavarat taskuista keittiön tasolle (tämä ärsytti minua aina, miksi ne piti siihen kerätä), riisuu työvaatteet ja menee suihkuun suoraan. Minä jatkan ruuan laittamista ja ostoskassien purkamista sekä pöydän kattamista samalla viihdyttäen poikaamme, jonka olen itse hakenut töistä tultuani ja saanut pojan päivän kiukut autossa väsymyksestä tarhapäivästään.

Puolisoni tulee suihkusta ja moikkaa ystävällisesti minut sekä poikamme ohimennen matkalla sohvalle lepuuttamaan itseään sekä ottamaan pienet tirsat odotellessaan ruuan valmistumista. Tämä saa minun päässäni vilisemään seuraavat ajatukset: Kyllä minustakin olisi niin kiva mennä vaan sohvalle ja ottaa tirsat, mutta kukaan täällä ei söisi tai katsoisi pojan perään. Täällä on koko koti hoidettavana ja taas saan yksin kaiken tehdä, jne.

Näiden puolisoni torkkujen aikana olen psyykannut ajatuksillani itseni varsin ”mukavaksi” yhteiseen ruokahetkeen, jossa voisimme vaihtaa päivän kuulumiset, mutta enpä enää ollut juttu tuulella. 😀

Mikä menikään pieleen? Kuinka minä olisin voinut toimia toisin? Me yleensä keskitymme toisen ihmisen tekemiseen ja sanomiseen, eikä lähdetä pohtimaan, mitä minä olisin voinut tehdä toisin! Toki on tilanteita, jossa emme olisi voinut toimia tai sanoa toisin ja tällöinkin tilanteiden kulku on vaan hyväksyttävä menneen, niin kuin se meni. Me emme voi vaikuttaa kehenkään muuhun kuin itseemme ja omaan asenteeseemme.

Ensinnäkin minusta minun olisi pitänyt avata suu puolisolleni ja kertoa asiallisesti ja rakentavasti, että haluan apua sekä miltä minusta oikeasti sillä hetkellä tuntui. Vaikka hän ei siihen olisi suuremmin reagoinutkaan ja tilanne olisi sama, niin olisiko minun kuitenkin kannattanut ajatella asia kuitenkin hieman toisin? Esimerkiksi turha minun on mieltäni siinä hetkessä pyörittää ja uhriutua, kun pilaan oman iltani sillä ja olisiko vaan viisasta, siinä hetkessä ollut hyväksyä, että tilanne meni nyt näin ja siitä kiukkuilu ei sitä hetkeä muuta, vaan ainoastaan pilaa seuraavat yhteiset hetket? Oman mielen virittäminen ja itsensä kanssa kannattaa ryhtyä käymään keskustelua, kun oma mieli ryhtyy psyykkaamaan huonolle tuulelle. Tunnetiloja edelleenkin tulee minulle, mutta en enää jää niihin kiinni, vaan tunne menee ohi. Se kannattaa muistaa! 🙂

Minun tunteilleni aina aiemmin oli selitys ulkonta, en itse ottanut koskaan vastuuta omista tunteistani silloin, mutta koin kyllä olevan vastuussa muiden ihmisten tunteista perheessäni. Minulla oli todellakin solmussa nämä tunneasiat. Tänäpäivänä ymmärrän, että en ole vastuussa muiden tunteista, vain omistani. Niin pitkään se menee näin, kun minun puheiden ja tekojen motiivit ovat hyviä muita ihmisiä kohtaan. Jos motiivini on loukata toista ihmistä, niin silloin olen vastuussa kyllä puheistani ja teoistani, mutta muuten en ole vastuussa, kun vain olen rehellinen itselleni ja muille omasta tunteistani. Kukaan ei tule olemaan täydellinen ja minäkin opettelen sekä kehityn hiljalleen paremmaksi tunneihmiseksi.

-Rya