Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Itsetutkiskelun matkalla

Ulkoa ohjautuvuus

Kuinka me ihmiset olemmekaan ulkoa ohjautuvia. Tätä olen myös paljon pohtinut itsessäni viimeisen vuoden aikana. Olen mielestäni ollut ihminen, joka ei välitä, mitä vieraat ihmiset minusta puhuvat ja ajattelevat, mutta en edes ole tajunnut aiemmin, kuinka ulkoa ohjautuva oikeasti olenkaan ollut!

Olen ollut ihminen, joka on tarvinnut aina toiminnalleen hyväksynnän ulkoa, tämä ei ole tarkoittanut samaa kuin, olisin tarvinnut huomiota! Minun ulkoa ohjautuvuudesta hyvä esimerkki;

Olin hevostalliyrittäjä muutaman vuoden ja tein luonnollisesti ympäripyöreää päivää sekä työni olivat fyysisiä. Tunnollisesti hoisin työni sekä asiakkaideni hevoset. Välillä luonnollisesti olin väsynyt ja jouduin aina keksimään sekä selittämään tarpeeksi hyvän syyn itselleni, jotta voin pitää omalle hevoselleni lepopäivän, pelkkä oma väsymys ei minulle voinut tietenkään silloin olla tähän riittävä syy, jotta tämän lepopäivän oman hevoseni liikkuttamisesta pystyin pitämään, niin oli minun vähintäänkin soitettava äidille, jolta tarvitsin hyväksynnän tälle omalle päätökselleni!? 😀 Miksi tarvitsin hyväksyvät sanat ulkopulelta? Miksi minun itselleni puhe ei vaan riittänyt silloin?

Oma sen aikainen toimintani ja ajatusmaailma tuntuu tosi pöhköltä tänäpäivänä. Myöskin tosi kuluttavalta!

Tänäpäivänä ulkoa ohjautuvuus voi tarkoittaa monia asioita ihmisissä ja heidän elämässään. Tämän päivän yhteiskunta tarjoaa paljon ärsykkeitä ihmisten aivoille jo sosiaalisen median kautta sekä vahvasti myös muovaa ajattelumaailmaamme. Ihmiset voivat eri tavalla hakea hyväksyntää muilta ihmisiltä. Se, mistä ulkoa ohjautuvaisuus minusta eniten kertoo, on meidän heikosta itsetunnostamme ja siitä, että emme luota itseemme, emmekä itse pysty antamaan hyväksyntää itsellemme eli meidän rikkinäisestä ”minä kuvasta”. Voimme koko elämän hakea hyväksyntää ajatuksillemme tai toiminnalle ulkoa, mutta sillä me emme tule koskaan eheytymään sisältämme tai hyväksymään itseämme sen enempää.

Tämän päivän yhteiskunta tarjoilee meille median kautta paljon ajatusmaailmaamme ja ihanteitamme muovaavia asioita. On myös hyvä muistaa erottaa median luoma illuusio ja todellisuus toisistaan. Se, miltä minusta tuntuu sisälläni ja se, mitä muut näkevät ovat kaksi eri asiaa. Vain sillä, miltä minusta tuntuu on oikeasti minulle merkitystä. Se on mittari, jota minun tulee tarkkailla, jotta voin olla onnellinen! Se on aivan sama, millä autolla ajan, missä asun, millaiset vaatteet minulla on, mitä teen työkseni, jne. Kunhan minä itse olen tyytyväinen ja onnellinen. Toki tykkään kauniista asioista ja mukavuuksista, mutta ne asiat eivät minua itseäni saa määrittää, vaan minä itse määritän itse tänään! 😉

-Rya

Previous

Elä & Anna toisen elää

Next

Rohkeutta muuttaa asioita ja ajatusmaailmaa

1 Comment

  1. Äippä

    😊👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi