Töissä olen aina puhunut, kuinka tärkeää on antaa myös positiivista palautetta. Samaan aikaan vapaa-ajallani valitettavasti myös minä olen henkilökohtaisessa elämässäni syyllistynyt liian vähäiseen positiivisen palautteen antamiseen läheisilleni. Se, että koen vain halaamisen ja hymyn riittävän, niin ei se riitä. Kyllä se on muistettava myös kertoa. Enkä minä tässäkään ole yksin syyllinen, se on vastavuoroista.

Myös on varmaan turhauttava kehua ihmistä, joka ei osaa ottaa kehuja vastaan. Minun on ollut ihan harjoitteleminen tässäkin asiassa, vieläkin joudun jonkun kehuessa minua sanomaan itselleni: ”Nyt sanot vaan kiitos ja olet hiljaa!”. Tämä onnistuu minulta jo ehkä joka viides kerta. Minä en todellakaan ole tässä ainut, olen sen huomannut. Saat kehun ja itse mitätöit sen jo saadessasi.

Esimerkiksi joku sanoo sinulle: ”Sinulla on hyvännäköinen takki.” Vastaat: ”Tälläinenhän tämä, perustakki.”, joku sanoo: ”Näytätpä hyvältä tänään.” Vastaat: ”Noh, enkä näytä, tukkakin on ihan sekaisin.” tai joku sanoo: ”Oot kyllä mahtava tyyppi.” vastaat: ”Ei minussa mitään erikoista ole.” Näitä esimerkkejä on lukemattomia, ainakin minulla. Minulle on ollut varmasti tosi turhauttavaa antaa kehuja, kun en niitä ole osannut tai kyennyt ottamaan vastaan. Noihin kaikkiin olisi voinut vastata ihan vaan: ”Kiitos!”. Se onkin sitten haastavaa. Vähintäänkin ollut vaivaannuttavaa.

Ja pahinta on ollut se, että on jo kehuja saadessaan ryhtynyt pohtimaan, että mitähän tämä on nyt vailla tai mitkä ovat kehumisen motiivit? Miksi en nyt vaan voisi luottaa, että joku kehuu minua vilpittömästi ja on sitä mieltä? Voisikohan siinä ollakin perää, että näytin tänään hyvältä ja minulla oli hyvännäköinen takki? Tai saatika voisin ollakin jonkun mielestä mukava tyyppi?

Sen sijaan, että puhumme usein itse itsellemme ilkeästi, voisimme ryhtyä puhumaankin kauniisti lempeydellä ja kohtelemaan kuin parasta ystäväämme. Emme puhuisi itsellemme mitään, mitä emme sanoisi parhaalle ystävällemmekään. Jos minä olisin joskus puhunut ystävilleni, niin kuin itselleni olen joskus puhunut, niin tuskin olisi hirmuisesti enää ympärillä ihmisiä. Sen verran karmeita asioita olen itselleni puhunut. Tämä myös tarkoittaa, että annamme usein kohdella itseämme, niin kuin kohtelemme itse itseämme. Jos koemme, että emme ansaitse parempaa kohtelua. Eli kaikki lähtee aina itsestämme, vasta kun me itse arvostamme ja kunnioitamme itseämme, niin muut pystyvät meitä arvostamaan ja kunnioittamaan sekä me muita.

Muistetaanpa siis kohdella itseämme kuin parasta ystävää ja antaa positiivista palautetta myös läheisillemme. Positiivista palautetta kukaan ei varmasti saa liikaa! 🙂

-Rya