Tuntuu kyllä tosi typerältä, että eronkin jälkeen toisen ihmisen sanat sivaltavat todella pahasti, vaikka niillä ei pitäisi olla enää mitään merkitystä! En ymmärrä, miksi enää tarvitsee eron jälkeen toiselle sanoa tai kertoa asioita, jotka tietää toista sattuvan? Onko se enää tarpeellista? Ja miksi annan niiden satuttaa enää itseäni? Olin ajatellut ja hyväksynyt, kun kaikki kävi niin epäselkeästi viime kuukausien aikana, että toinen ei halua tai pysty asioista keskustelemaan ja käsittelen asiat itse itsekseni. Näin olin hyväksynyt ja hyvällä mallilla olin jo itseni kanssa asioiden kanssa, kunnes toinen viime viikkoina tiputti pohjan kaikelta, minun ajatuksiltani / minun totuudeltani asioista. Se, että minun viimeiset 6 vuotta olisi ollut koko ajan täysin valhetta, niin tuntuu pahalta, vaikkei silläkään ole enää mitään merkitystä ole tähän päivään. Mutta minusta tuntuu, että kyllä sillä se merkitys on, kuinka uskallan taas puhua, luottaa & tuntea. Eli minun itsetuntooni taas. Uusiin ihmisiin tutustuessani huomaan näiden toisen sanojen päässeen porautumaan mieleeni, vaikka kuinka taistelen niitä vastaan mielessäni. Lause: ”Toivon, että joku pystyisi sinua joku päivä rakastamaan pyyteettömästi!”, tuo lause on saanut minut taas vetämään kaikki kuoret takaisin kohdalleen ja en uskalla päästää ihmisiä lähelleni tai ainakaan en usko, että minä olisin omana itsenäni koskaan kenellekään riittävä.

Puolustaudumme loukkaamalla toista sanallisesti, kun emme ennen muuhun kyenneet. Meillä on omat tunnelukkomme jokaisella ja me helposti edelleen puolustaudumme riitatilanteessa ja kun tunnelukko ottaa vallan, niin suuntaa on ollut vaikea muuttaa. Vaikenta parisuhteissamme / ihmissuhteissamme on tästä toimintamallista päästä pois riittatilanteen tultua. Minä olen ainakin joutunut opettelemaan, että en puhu enää tunteella, mitä sattuu, vaan yritän puhua ja kaivaa itsestäni oikeaa tunnetta sisältä ja kertoa sen. Olla rehellisesti tilanteessa heikko, vaikkakin en voi hallita sitä, että toinen “tikarit” käyttäisikin, jotka hänelle suon. Se on toisen osapuolen vastuulla. Mutta se, että pyrin pohtimaan omia motiivejani sanomisilleni ja en haluaisi enää satuttaa sanoillani muita, sillä eniten ne jää puristamaan oman rintalastan alle minulla ja kerrytän “möykkyäni”, jos toisesta välittän aidosti. Ja koskaan meistä ei tule kenestäkään täydellisiä, mutta se, että tänäpäivänä, emme enää voi laskea suustamme asioita ilman, että otamme vastuun niistä puolin ja toisin. Sana “ANTEEKSI” on todella merkityksellinen!

Tämä on asia, jota pystymme kehittämään tänäpäivänä. Keskusteleminen on opeteltava ja vaatii molemmilta paljon nöyryyttä, jotta hyvän, rehellisen ja aidon yhteyden saavuttaa. Pitää olla tässäkin tosi rohkea!  Minä luulin aikoinaan, että parisuhteessani olaan hyvin aina pystytty puhumaan vaikeatkin asiat, mutta tänäpäivänä tajuan, että me emme kyenneet koskaan puhumaan aidosti sisältä syvältä tunteistamme. Se oli molemmille liian pelottavaa päästää toinen oikeasti lähelle. Rakkaus on riski, pitää uskaltaa olla haavoittuvainen aidosti toisen edessä. Suosittelen ja itse olisin toivonut aikoinaan kolmatta osapuolta keskusteluyhteyden harjoittelemiseen, niin rohkaisen kyllä kokeilemaan. Toivon jokaiselle rohkeutta päästää toinen oikeasti lähelle ja kertoa sekä näyttää oikeat tunteet kaikessa puolisolleen rehellisesti ja avoimesti! Aito rakkaus on aika siisti juttu varmasti, kun sellaisen löytää! 

-Rya