Uskon, että minun onneni tiellä on olleet usein miten omat odotukseni. Kuinka monesti olenkaan jo päivällä pohtinut valmiiksi täydellistä ihanaa hetkeä lapseni kanssa, järjestänyt mukavaa askartelutouhua illaksi ja kuvitellut jo mielessäni, kuinka kivaa meillä onkaan illalla. lapsi onkin ollut todella väsynyt tarhapäivästään ja sitä ei olekaan pätkän vertaa kiinnostanut minun kanssa askartelupuuhat, vaan kiukunnut ja riidellyt minulle koko illan omaa väsymystään ja mistään ei tullutkaan mitään. Tai olen varannut matkan ja katsonut kuvia hotellista sekä kuvitellut jo hotellin täydellisyyden kuvista, kuinka kaikki on aivan priimaa. Kun saavun kohteeseen, niin kuvat ovatkin antaneet (näin yleensä käykin) paremman kuvan hotellista, mitä oikeasti se todellisuudessa onkaan. Molemmissa esimerkeissä itse tuotan itselleni odotuksilla suurimman pettymyksen, ei kukaan muu!

Kun emme odota ja kuvittele kaikkea etukäteen, niin saatammekin yllättyä positiivisesti tai ainakaan emme voi pettyä, kun meillä ei ole odotuksia, vain yllättyä positiivisesti ja nauttia elämästä kaikkinen hyvine ja huonoine hetkineen! Se on elämää! Nämä odotukset ovat usein myös ihmisillä, jotka yrittävät kovasti kontrolloida asioita, joita emme vaan kykene kontrolloimaan. Emme voi kontrolloida toisen ihmisen tunteita, edellisessä esimerkissä lapsemme tai toisessa sitä, mitä ylipäätään matkallani koen tai minkälaista siellä tulee olemaan. Yleensä tulen kokemaan parhaimpia hetkiä ja eniten nauttimaan asioista silloin, kun en ole osannut odottaa tai en ole luonut minkäänlaisia suuria odotuksia. Tällä en tarkoita, että meidän tulisi myöskään ryhtyä pessimistiksi, en ollenkaan. Silloin menisimme ääripäästä ääripäähän taas, vaan kultaisen keskitien hakeminen tässä olisi suotavaa.

Myös hyvä erilaisempi käytännön esimerkki odotuksista parisuhteessa: Nainen istuu illalla sohvalla ja mielessään toivoo, että: ”Voi kun tuo juntti tajuaisi välillä television sijaan katsoa hetken minua, antaa hieman huomiota ja tulla halaamaan toiseen päähän sohvaa.” Tunnin kuluttua nainen on jo niin turhautunut ja lähtee jopa jo loukkaantuneena sohvalta mielenosoituksellisesti tuhahtaen, kun ei saanut huomiota. Oliko naisella oikeasti syytä tuohtua tässä puolisoonsa?! No, ei tietenkään ollut! Eihän se mies osaa ajatuksia lukea. Tilanne olisi voinut heti ratketa ihan kivastikin, jos nainen olisi avannut suunsa ja pyytänyt mieheltään huomiota sekä kertonut haluavansa kainaloon. Tässäkin odotukset olivat kylläkin eri tavalla onnen tiellä!

Tänään en odota päivältä yhtään mitään, vaan annan sen tuoda hetket eteeni ja nautin kaikesta, mitä tämä päivä minulle antaa! 🙂

-Rya