Omien rajojen pohtiminen ja niiden määrittäminen on ollut kaikessa hyvin helppoa. Olen tiennyt aina, mikä on minulle ok ja mikä taas ei. Mutta omista rajoistani kiinni pitäminen onkin ollut jo vuosia minulle erittäin haastavaa, varsinkin läheisilleni. Sanat “Ei käy” ovat olleet haastavia tai joillekin läheisillesi ne olivat jo menettäneet merkityksensä, kun en osannut itse pitää rajoistani kiinni kuitenkaan. Eli minulla ei enää rajoja ollut. Läheiset luottivat jo, että kyllä minä hoisin, vaikka yritin kuinka sanoa vastaan.

Olen luonteeltani erittäin vastuuntuntoinen ja minulla ei luonne anna periksi jättää tekemättä sovittuja asioita, hoidan ne vaikka pää kainalossa, jos olen luvannut. Kun joku toinen olisi saattanut esim. oksennustaudin tai ihan ymmärrettävän syyn vuoksi soittaa ja perua. Mutta minullehan minun maailmassani tällainen ei ollut mahdollista, tai ehkä muille oli, mutta ei todellakaan minulle. 😀

Kun toimin vastoin rajojani, toimin samalla itseäni vastaan ja joka kerta, kun rikoin omat rajani, niin kadotin vain enemmän itseäni. Hyvä simppeli esimerkki, minusta normaali arjessa, kun en osannut pitää omista rajoistani kiinni:

Tuttavani kysyy minulta, onnistuuko seuraavana päivänä ulkoiluttaa hänen koiransa, jossain vaiheessa päivällä, kun hänelle on tullut tuplavuoro töihin. Pohdin mielessä; “Voi kettu, miksi sen piti juuri minua pyytä, eikö se nyt olisi voinut pyytää, jotakin toista.” (Miksi syyllistän mielessäni, jo häntä, kun en itse osaa sanoa “Ei minulle huomenna nyt vaan sovi.”?!) Pohdin myös mielessäni, että oikeasti en kyllä millään huomenna enää ehtisi koiraa käyttämään, mutta jos oikein järjestän uusiksi koko oman aikatauluni ja hieman lisänä joudun vielä vaivaamaan muita perheenjäseniä, jotta kykenen auttamaan hänen koiransa kanssa, niin sitten saisin onnistumaan. Sen sijaan, että hänelle olisi varmasti riittänyt vastaukseksi: “Valitettavasti, minulle ei huomenna millään sovi.” ja asia olisi ollut sillä selvä, niin minä vastaan vasten omaa sisäistä ajatustani ja tunnettani: “Eiköhän se jotenkin järjesty!”. Ja hoidan seuraavana päivänä koiran ulkoilutuksen ja pään sisälläni jupisen itselleni: “Tajuaako se yhtään, kuinka paljon minulle tuli tästä vaivaa oman aikatauluni kanssa ja olisi kyllä voinut kysyä joltakin muulta tässä apua, jne.” Kun päivän päätteeksi tuttavani sanoo minulle: “Kiitos, paljonko olen velkaa sinulle tästä vaivasta?”. Minä vastaan kaiken kukkuraksi takaisin: “Ei-ii siitä paljoa vaivaa ollut, ihan mielellänihän minä autoin.”. Mitä ihmettä kysyn taas itseltäni kaiken jälkeen?! Oisin voinut edes bensarahat pyytää, mutta en kyennyt missään kohtaa itse kertomaan rehellisesti, mitä ajattelin tai tunsin, missään kohtaa. Eikä tämä todellakaan ollut tuttavani vika tai hän vastuussa minun tunteistani, jos en itse kyennyt ottamaan niistä vastuuta!

Tässä on hyvä esimerkki siitä, kun ei osaa pitää omista rajoistaan kiinni ja sanoa, kun jokin asia ei vaan sovi sinulle. Ei meidän tarvitse kenellekään selittää, miksi ei sovi jokin tai emme tarvitse hyväksyntää keneltäkään meidän rajoillemme tai tunteillemme. Me määrittelemme ne itse ja pidämme niistä kiinni, emmekä voi aina olla mieliksi muille, itseämme vastaan. Jo se, että olemme väsyneitä, on tarpeeksi hyvä syy kieltäytyä. Olemme aikuiset ihmiset vastuussa itse itsestämme, ei kukaan muu. Terve itsekkyys on opeteltava jokaisen. Myös usein pelkäsin määrittää rajojani, kun vihasin konflikteja ja pääsin monesti näin helpommalla tai luulin ainakin niin! 😀 Kun rajoja ei oikein ole ollut missään ja kun niitä ryhtyy itselleen laittamaan, niin luonnollista on ja ymmärrettävääkin, että ihmisiltä saattaa saada voimmakkaamman reaktion, kun eivät ole tottuneet, että sinulla onkin yhtäkkiä sanavarastossasi sanat: “Ei käy.”.

Rajojemme määrittämiseen kuuluu muuan muassa myös se, kuinka meitä kohdellaan. Kuinka sallin ihmisten minulle puhuvan, jne. Meidän on jokaisen kerrottava itse, mikä on meille ok ja mikä ei ihmissuhteissamme. Esimerkiksi jos sinulla on perhe ja puoliso viettää mielummin vapaa-aikansa omien menojensa parissa illat ja viikonloput, kuin perheen kanssa ja sinä koet itsesi jatkuvasti yksinäiseksi ja pettyneeksi suhteeseesi. Tietenkin joka kerta pettymysksen ja laiminlyönnin tullessa sinun on aina hyväksyttävä tilanne, jottet pilaa omaa sen hetken vapaa-aikaasi, mutta olet jo vuosia vain hyväksynyt vasten omia rajojasi, vaikket ole lukuisista pyynnöistä ja tuntemuksiesi kertomisesta huolimatta saanut toista yhtään muuttamaan omaa käytöstään. Missä on tällöin vika? Siinä, että minä en ole kyennyt pitämään omista rajoistani kiinni. Omista rajoista kiinni pitämisellä tarkoitan tässä kohtaa sitä, että jos jokin asia ei miellytä sinua itseäsi ja et enää kestä olla suhteessa jossa olet yksin, niin ainut kehen voimme vaikuttaa on itseemme. On hyväksyttävä, että toista ihmistä emme pysty muuttamaan ja toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin hän on, voimme ainoastaan kertoa, miltä meistä tuntuu toisen käytös, mutta sille emme mahda mitään, kuinka toinen käyttäytyy tai toimii. Vastuu on tietenkin hänellä omasta toiminnastaan.

On myös hyvä muistaa, että näitä rajoja ei aseteta muille aikuisille lähellä oville ihmisillemme, vaan itsellemme! Kerrot, jos jokin sinuun vaikuttava / liittyvä asia ei ole sinulle ok (omat rajasi) tarvittaessa ja hän voi itse tietenkin päättää ja toimia, kuinka hän haluaa, mutta sinun on pidettävä itse kiinni omista rajoistasi ja annat vastuun puolisolle omista valinnoistaan. Monesti pyrimme vaikuttamaan läheisiemme käytökseen kontrolloivasti ja aina tällöin itsekkäästä syystä, kun emme haluaisi menettää heitä ja rikomme siitä syystä omia rajojamme, sietämällä toiselta asioita toistuvasti, joita emme oikeasti hyväksyisi, jos emme saa toista toimimaan haluamallamme tavalla ja pysymään meidän rajoissamme. Elä ja anna toisen elää! Jos kahden ihmisen rajat eli ajatusmaailma eivät kohtaa, niin silloin on hyväksyttävä ja irrottauduttava suhteesta. Muiden ihmisten on varmasti hankala kunnioittaa ja arvostaa ihmistä, joka ei osaa pitää kiinni omista rajoistaan ja tällaisen ihmisen sekä sen tarpeet on helppo “kävellä yli”, kun ei se ole niitä koskaan kunnolla osannut ilmaistakaan. Kukaan muu ei voi  kunnioittaa tai arvostaa meitä, ennen kuin me kunnioitamme ja arvostamme itse itseämme! 😉

Se, että pyrin tänäpäivänä pitämään kiinni omista rajoistani, ei tarkoita muuta, kuin sitä, että pystyn tänäpäivänä kunnioittamaan ja arvostamaan itseäni sekä pitämään huolen, että en itse loukkaa itseäni enää sekä kunnioitan ja arvostan tällöin myös muita ihmisiä jo oman toimintani kautta.

-Rya